Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Polttopuiden siirtelyä

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Polttopuiden siirtelyä

Tontin raivauksessa viime kesänä syntyneet polttopuut ovat talvehtineet pressun alla. Alun perin puukasa oli pakko tehdä melkein keskelle tonttia, jotta tontin raivauksen jälkeen merikontti saatiin omalle paikalleen sille tarkoitettuun kohtaan tontin peräkulmalla.

Lähtötilanne on tässä:



Nyt rakentamisen tänä keväänä alkaessa polttopuukasa on pakko saada pois keskeltä pihaa, ja polttopuiden säilytystä varten olen jo aikaisemmin rakentanut merikontille katon, jossa on melko pitkät räystäät. Sinne räystään alle puut nyt siirtyvät sitä mukaa, mitä jaksaa hyötyliikuntaa harrastella lumien sulamista ja rakennuslupaa tässä odotellessa...

Lopputulos siis se, että polttopuut siirtyvät tänne kahteen siistiin riviin:



Tontin raja kulkee oikeassa laidassa näkyvässä avo-ojassa, eli räystäs jää vielä omalle puolelle noin 20 cm. Kontin katolta vedet valuvat kuitenkin suoraan avo-ojaan, tai ojan partaalle. Tontti pysyy tältä osin kuivana, myös näin keväisin kun sulamisvesiä tahtoo olla joka paikassa.

Koska tontille ei mahdu autotallia, niin näillä näkymin merikontti jää varastoksi ainakin toistaiseksi, myös rakennustöiden päätyttyä. Siksi kontin tontille näkyvät seinät vuorataan rakentamisesta jäävillä ylijäämä laudoilla (itse taloon tulee 5 tuuman höylälauta vaakasuoraan, ja sitä myös jäänee kontin seiniin riittävästi).

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu