Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Talo-Rautio

perjantai 28. syyskuuta 2012

Vesi kytketty ja kuoppa kiinni

Tänään työt alkoivat aikaisin aamulla, itse menin noin klo 7:00 paikan päälle, ja kaikki muut siellä jo olikin ennen minua. Piti vielä viimeistellä asiat niin, että HSY:n kytkentä klo 8:00 onnistuisi. Lokafirmasta oli tullut vielä vahvempi ja isompi imuauto paikalle, mitä oli eilen.

Tällä kertaa kaikki meni ihan hyvin, kytkentä saatiin tehtyä ja tällä hetkellä on jo kuoppakin kiinni ja liikennemerkit ja ajosillat viety pois. Ensi viikolla laitetaan vielä jalankulkijoiden liikennevalotolppa takaisin paikoilleen, ja tuodaan pohja-asfaltit sepelin päälle. Tai siis osa sepelistä otetaan pois, ja pohja-asfaltti siihen tilalle. Lopullinen pinta eli viimeiset 3 cm asfaltista tulee joskus myöhemmin, sitten kun asfalttifirman aikatauluihin sopii.

Vesilaitos myös kuunteli vesiputken. Eikä se vuotanut, eli kaikki vesi kuopan pohjalla olikin maavettä. Yllättävän paljon sitä kuitenkin oli, ja viime viikon kaivauksissa näytti ihan siltä, että se vesi olisi tullut paineellisen putken sulun kohdalta, mutta ei se sitten kuitenkaan ollut Päijänteen vettä. Eli vesilaitoksen ei tarvinnut alkaa putkea korjaamaan.

Tasan 2 viikkoa tässä nyt meni (plus pikkusilaukset ensi viikolla). Oli ilmeisesti yksi hankalimmista vedenkytkentä operaatioista mitä nyt ainakaan vähään aikaan ketään muisti missään olleen. Erittäin huojentava olo on nyt kuitenkin siitä, että tämä homma saatiin nyt tehtyä.

Tässä kuvia tältä päivältä, videot -välilehdellä on pari videota.


Kaivuuhommia aamuyön hämärissä.


Vähän raskaampi loka-auto.


Kuoppa ja koneet risteyksessä.


Imuletku ja vettä kuopan pohjalla.


Liittymän kytkentä alkamassa. Panta kiinni.


Kytkentä käynnissä.


Vesiputkea tontin puolella.


Tontille menevä putki yhdistetään runkoputkeen.

Tunnisteet: , ,

torstai 27. syyskuuta 2012

Ei sittenkään niitä Isodrän kosteuseristeitä

Kun käyttää arkkitehtiä talon suunnittelussa, saa melkein sellaisen talon mitä itse haluaa :-) Näin ainakin itse kiteyttäisin asian tässä vaiheessa. Omasta mielestäni on hyvä, että suunnittelussa on ollut mukana kokeneita ammattilaisia, joilla on ollut myös omia ajatuksia ja kokemuksia, ja ne ovat olleet jälkeenpäin ajatellen erittäin hyviä. Eli jos olisikin ollut pelkkiä "jees-miehiä" apuna suunnittelussa, talosta olisi tullut monessa suhteessa paljon huonompi.

Tämä oli nyt vain aasinsilta tähän aiheeseen.

Arkkitehtia en nyt näillä isodrän pohdinnoillani ollenkaan vaivannut, mutta kyllä minä sittenkin hurjan Isodrän alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin kallistuisin uskomaan omaa rakennesuunnittelijaa, joka totesi Isodrän ideasta mm. näin: "Bitumikermi on tässä varmin tapa saada vedeneristys kunnolla tehtyä. Ihan mahdollista että kyseinen tuote toimii yhtä hyvin mutta kalliimmalla hintaa ei mitään järkeä ottaa riskiä."

JEP. Eli bitumikermin + styroksin valinnan perusteena on siis ihan jotain muita syitä kuin näiden materiaalien halpa hinta. Kalliimmallakin samat asiat saa tehtyä, mutta ei välttämättä yhtä hyvin, ja lisäksi ottaisi turhaa riskiä? No - tästä voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta kyllä minä tämän näkökulman ymmärrän.

Ja näin niitä kellarin seiniä on varmastikin aika paljon vuosien saatossa jo rakennettu, ja tässä kohtaa siis filosofia lähtee siitä, että kosteus on maassa, ja sen pääsy rakenteisiin täytyy jollain tapaa tehokkaasti estää. No tietysti - mikäs sen parempi kuin "kumisaapas" talon ympärille, jolloin kosteus pakotetaan alas, ja jos siellä odottaa toimivat salaojat, ei se sieltä sitten enää ylös pääse murskeiden ja anturan päällä olevan vesieristeen läpi nousemaan. Tyypillisesti tilanne savikuopassa on varmaankin juuri tällainen. Ja tällaiseen tyypilliseen tilanteeseen kellarin ulkopinnassa slammaus + bitumikermi + styroksi voi olla aika tehokas rakennustapa. Ihan sama vaikka ulkopuolelle kipattaisiin tankkiautoilla vettä tai sokkelin reunoja kasteltaisiin paloletkulla, niin talo pysyy bitumikermin sisällä kuivana, jos vaan salaojat toimii ja salaojavesien pumpussa tehot riittää.

Jos sitten pohditaan erilaisia poikkeustilanteita, aina voidaan keksiä kaikkea vaikka meteoriittitörmäyksestä alkaen. Tai voidaan vaikka pohtia, että mitä jos kellari täyttyy vedellä? Silloin pohdinta lähteekin liikkeelle siitä, että rakenne on jo valmiiksi märkä, ja se pitäisi kuivattaa. Jos näin on päässyt käymään, silloin varmaan siihen tilanteeseen oikea ratkaisu on se, että kaivetaan sokkelit auki ja laitetaan Isodrän levyt ulkopuolelle. Silloin rakenne pääsee kuivumaan kahteen suuntaan, sekä ulos että mahdollisesti sisällekin päin.

Miksei sitten laiteta niitä Isodrän levyjä heti, miksi pitäisi odottaa rakenteiden kastumista? Mikäli salaoja menee tukkoon, pumppu hajoaa tai sattuu jotain muuta, niin pohjalla vesi nousee siihen asti, että pumppaamosta tulee hälyytys. Silloin lasketaan salaojakaivoista uppopumput alas, ja kuivataan pohja ja tutkitaan mikä on vialla. Ei siinä välttämättä rakenteet ehdi kastua ollenkaan. Ei se vesi nyt hetkessä esim. metrillä nouse, ja anturin alapinnasta kellarin lattian sisäpintaan on matkaa 80 cm.

Surffailin jälleen kerran netissä, ja etsiskelin nyt niin päin tietoa, että mitä on kirjoitettu bitumikermeistä kellarin vesieristeenä. Löytyi ainakin pari linkkejä, joista toinen oli Sisäilmayhdistys Ry:n sivusto. Jos siellä on neuvottelu eristämään kellari bitumikermillä + lämmöneristeellä, niin ei ihan huonoa rakennustapaa silloin voi olla se sekään. Jos olisi, ei noin käskettäisi Sisäilmayhdistyksen sivuilla tekemään. Nyt siellä eli tässä linkissä...

http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/kunnossapito_ja_korjaaminen/maanvastaiset_rakenteet/kellarin_seinat/#_Yleinen_tieto

...neuvotaan mm. näin:

"Kellarin seinään asennetaan ulkopuolinen vedeneristys bitumikermeillä tai vastaavilla verenpaine-eristeen muodostavilla erikoistuotteilla."

Täällä on muuten ihan sama havainto, mitä pohdittiin meilläkin, eli että

"Märkätilojen vedeneristettyjen seinien sijoittamista kellarin maanvastaiselle seinälle tulee välttää, koska rakenteeseen tulee kaksi vedeneristyskerrosta."

Ja tämä siis "ohitettiin" meidän talossa niin, että kylppärin vastaisella seinällä on ulkopuolella kylmävarasto, eli kaksinkertaista vedeneristyskerrosta seinän eri puolille ei tullut.

Myös harkkokivitalon kotisivuilla kerrotaan miten kellari pitäisi tehdä, ja bitumikermejä käsketään sielläkin käyttää vaikeissa olosuhteissa (kts. viimeinen lause sivun alareunassa). Linkki on tässä:

http://www.harkkokivitalo.fi/kevytsoraharkot/kevytsoraharkko-rakenne-esimerkkeja/kellari

Tunnisteet: , , ,

Oikea putki nyt näkyvillä !!!

Taas kaivuu- ja kytkentähommien loppukiri lähestyy. Tänä aamuna sain tilattua vesilaitoksen kytkennän huomiselle aamulle. Vesilaitoksen miehet ovat itsekin käyneet paikan päällä kerran pari päivässä, tulivat äskenkin vastaan kun iltapäivän kahvitauolla kävin paikalla katsomassa.

Eli tällä hetkellä on vihdoinkin oikean tyyppinen vesijohto saatu näkyville. Se löytyi miinaharavalla eli metallinpaljastimella noin 1,5 - 2 metriä eri paikasta, missä sen olisi piirustusten mukaan pitänyt olla.

Mutta edelleenkin vettä virtaa kyseisen putken vuotamisesta johtuen noin puoli ämpärillistä sekunnissa, joten piti ottaa imuauto imemään sitä pois sitä mukaa kun uutta tulee.

Nyt on suunnitelmissa semmoinen, että tänään putki otetaan hyvin esille niin kuin se pitää puhdistaa ympärykset 30 cm ja alta puhtaaksi. Sitten pumput käyvät yön yli, ja huomenna aamu viideltä homma jatkuu. Kytkentää yritetään tehdä samoin huomenna aamulla klo 08:00. Sanoinkin jo vesilaitoksen edustajalle, että oikeastikin kytkentämiehillä on hyvä olla snorkkeli ja sukeltajan puku mukanaan, tai vähintään ainakin lohen kalastajille tarkoitetut erittäin pitkävartiset saappaat jalassa, koska vettä tulee sen verran reippaasti, että montun pohjalla tulvii siitä huolimatta, että imuauto käy koko ajan montun reunalla.

Vesilaitos ilmeisesti aikoo nyt korjata vuotokohdan, tai se ainakin huomenna kuuntelemalla paikallistetaan tarkemmin, ja jos HSY jatkaa risteyksessä hommia tästä eteenpäin, niin sitten en itse tilaa asfalttimiehiä vielä tässä vaiheessa. Vesilaitos sitten varmaankin hoitelee kadun loppukunnostukset sen jälkeen itse, kun he saavat omat hommansa valmiiksi. Siis mikäli putken korjaus tehdään nyt samalla. Toinen vaihtoehto on ilmeisesti se, että me laitamme kuopan kiinni, ja se avataan muutaman vuoden päästä uudestaan sitten kun vuoto on pahentunut sen verran, että tie syöpyy siltä kohtaa pois.

Tässä kuvia tältä iltapäivältä, ja videot välilehdeltä löytyy tuoretta videokuvaa.


Tässä se putki on! Ja kolmesta suunnasta tulee puro, kun putki falskaa lisää vettä kuoppaan.

Tunnisteet: , , ,

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Aamupalaverissa vesiliittymän kaivuulinjaukset uudelleen

Tänään pidettiin kahdeksalta työmaalla palaveria, jossa oli paikalla HSY:n edustaja ja kaupungin mittamiehet. Katsottiin nyt vielä kerran ne vaihtoehdot, että mistä puhtaan veden liittymä kannattaisi ja voitaisiin tehdä. Vanha kaivanto oli loppupäätä lukuunottamatta jo laitettu sepelillä umpeen, ajosillat oli otettu hetkeksi pois käytöstä.

Ajatus oli, että siirretään kaivanto ja ajosillat sitten uuteen paikkaan, mihin vesilaitos ne sitten haluaakin.

Yllättävää kyllä, tässä kävi nyt niin, että sama kaivanto kaivetaan uudelleen auki. Ensin tontilta loppupäähän 1,5 metrin syvältä niin, että siihen saadaan suojaputki, ja sitten se täytetään uudelleen samalla tavalla mitä se oli jo tähän aamuun mennessä täytetty. Sen jälkeen aletaan kaivamaan loppupäästä samaa kuoppaa uudelleen auki, mutta nyt kaivetaankin muutama metri Päiväkummun suuntaan, tavoitteena löytää se 200 millin valurautainen vesiputki, joka kulkee Laurintien alla, ja Laurintien suuntaisesti.

Vesilaitoksen miehet olivat jo keskenään käyneet eilen illalla paikalla katsomassa, ja kyllä se niin on, että vaikka tässä tuleekin nyt kaksinkertaista ja turhaa työtä, niin tämä on kaiken nopein ja helpoin tapa saada asiat tehtyä. Paljon isompi työ olisi ollut kokonaan uuden uran kaivaminen, ja siihen me oltiin jo valmistauduttukin. Nyt kuitenkin jo olemassa olevan kuopan reunalla on melkein "tyhjä alue", jossa ei kulje maan alla mitään muuta ylimääräistä kuin kaukolämpöputket, eli siinä mielessä kaivaminen onnistuu etupäässä koneella, ja lapiolla kaivuuta tarvitaan vähemmän.

Toinen syy (näin kuvittelen?) saattaa olla tähän ratkaisuus myös se, että niin kauan kuin pysytään 5 metrin säteellä jo tehdystä liitoskohdasta (jätevesi ja sadevesi on jo kytketty kiinni), niin silloin ei tarvita uutta liitoskohta lausuntoa, joka myös tarkoittaa sitä, että rakentaja vastaa ja maksaa kaikki ne kuopat, mitä sinne 5 metrin säteellä olevaan ympyrään tehdään, ja HSY ei osallistu kaivamisen kustannuksiin. Ja vaikka olisi kaivettu kokonaan toinen ura jonnekin toisaalle, niin uskoisin että ei HSY varmaan siltikään olisi ollut kovin halukas kustannuksiin osallistumaan, kai siinä sitten olisi ollut oikeudenkäynnnit edessä, ja niiden lopputulos aina epävarma. Nyt on kuitenkin varmaa se, että rakentaja vastaa, kun 5 metrin ympyrän säteellä tullaan koko ajan pysymään. Hyvin on kuitenkin HSY aina tullut tarvittaessa paikalle, ja hommat on saatu pidetty hyvässä vauhdissa, kun ei ole tarvinnut kytkentäaikoja eikä muitakaan asioita jäädä odottelemaan.

Jälkiviisaana voisi tietysti nyt sanoa, että ei olisi kannattanut ollenkaan laittaa kuoppaa kiinni (vaikka niin käskettiinkin tehdä), tai nyt joka tapauksessa edetään samaa uraa uudestaan ja kaivetaan vielä loppupäähän lisää 2-3 metrin uloke, jolloin lopputuloksena ei olekaan Y-kirjaimen muotoinen kaivanto, vaan J-kirjain "ylösalaisin" käännettynä, tai ehkä se kaivannon loppupäässä oleva alue on kohta niin suuri, että lintuperspektiivistä kaivanto näyttää kohta enemmänkin P-kirjaimelta.

Tässä kaapelien ja putkien merkkaus käynnissä tänä aamuna.


Kaapelien ja putkien sijaintimerkintä käynnissä.

Tunnisteet: , ,

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kosteuden hallinta kellarin ulkoseinissä?

"Likavesi- ja sadevesiviemärit vedetty tontille" -päivityksen kommenttiosuudessa käytiin keskustelua kellarin seinien kosteuden hallintaan liittyen. En nyt taas muistanutkaan näitä uusia tuotteita, Isodränistä muistaisin joskus kuulleeni, Fuktisol tuli tutuksi vasta äsken, kun netissä surffailin. Mitä eroa näillä kahdella sitten on? Hinta? Valmistaja? Ja jos nuo ovat ainakin mainosvideoiden perusteella noin "ylivoimaisen hyviä ja monipuolisia", kannattaako kellarin seiniä sitten enää millään muulla tavalla tehdäkään?

Nyt oli kuitenkin tällä kertaa suunnitelmissa edetä näin (joskin ehtiihän näitä suunnitelmia tarvittaessa vielä muuttamaan), ja kellarin seiniä varten ei ole vielä tilattu muuta kuin harkot. Nekään eivät ole vielä tontilla, kun nyt piha on täynnä maantieltä kaivettua soraa, kun vesiliittymän kaivuuhommat on vielä kesken. Mutta tässä siis detaljikuvaa siitä, millainen "Talo Raution" kellarin seinä- ja lattiarakenteista olisi tarkoitus tulla, en tiedä saako tästä kuvasta tässä blogi-ympäristössä selvää, mutta kokeillaan:


Talo Rautio. Kellarin seinä- ja lattiarakenteet. (Klikkaamalla kuva suuremmaksi).

Eli seinä tehdään (nykyisen suunnitelman mukaan) sisältä ulkoapäin seuraavasti:

-sisäseinän tasoitteet ja pintakäsittely
-kevytsoraharkot (ylhäällä lämpöharkkoa, alhaalla umpinaiset, koska lämpöharkko ei kestä maan painetta)
-slammaus
-kylmäbitumisively
-kumibitumikermi
-EPS 120 Routa 100mm eriste pystyyn
-sepeli 6-16 vähintään 400 mm paksuinen kerros (pitää seinustan kuivana, vesi putoaa salaojaan)
-suodatinkangas
-routimaton soratäyttö

Jos laitettaisiinkin styroksin paikalle Isodrän / Fuktisol "ihmelevyjä", sitten jäisi ilmeisesti nuo styroksit ja mitumikermit ja sivelyt kokonaan pois. Saattaisi olla helpompi ja nopeampi tehdäkin näillä? Hintaa tietysti tulee materiaalikuluissa enempi, jos esim. Isodrän on noin 25,00 euroa neliöltä, ja EPS 120 maksaa 3,66 euroa neliöltä, mutta niin taikka noin - talon kokonaishinta ei näistä valinnoista kylläkään mihinkään muutu? Tätä asiaa pitää nyt hetken verran pohtia. Tässä vielä kuva tältä iltapäivältä, tällä korkeudella veden pinta tulee aina olemaan kuopassa, eli tästä kohtaa menee putki salaojan pumppaamolle. Veden pinta ei aivan yllä anturan alareunalle. Antura on 400 mm korkea. Anturan päällä kellarin lattian sisäpinta on toisen harkon tasolla, eli noin 800 mm anturan alalaidasta ylöspäin. Anturoiden sisäpuolella on ensin noin 30-40 cm karkeaa 16-32:n sepeliä, ja sen päällä 300 mm hienompaa sepeliä, sitten tulee 200 mm styroksia. Luulisi sen riittävän, niin että vesi ei nouse alapohjan betonivaluun saakka. Lisäksi Anturan yläpinnalle tulee veden eristekerros, eli sen läpi kosteus ei kiipeä. Eli alapohjan läpi nousevaa kosteutta en jaksa itse pelätä, mutta jos kellarin rakentamisessa noin yleensä jokin menee/menisi pieleen, vika piilee todennäköisesti kellarin seinässä?

Uppopumppu varsinaisen salaojapumppaamon edessä. Lopullinen veden pinta on suunnilleen tässä korkeudessa. (Harmaa pystyputki suojaa, ettei pumppaamon sisään mene kuraa tässä vaiheessa, se otetaan hetken päästä pois.)

Tunnisteet: , , , , ,

maanantai 24. syyskuuta 2012

Uusi kaapelin peilaus huomenna klo 8:15

Taas pitää jakaa kehuja, tällä kertaa kaupungin mittausosastolle, eli kaapelien peilaajille/mittaajille. Työmaalla vanha kaivanto saadaan kohta peittoon, ja nyt pitää alkaa suunnittelemaan uutta, jotta saadaan myös se puhtaan veden kytkentä tehtyä. Y-haaran oikean puoleista linjaa tehdessä tulee risteykseen saapuvien kaistalla myös auton tunnistavat magneetit, jotka vaihtavat liikennevalojen värin. Ne pitää kiertää ja samalla väistellä kadun alla muutenkin risteilevät putket ja kaapelit. Eli peilausmiestä tarvitaan paikalle, jotta vahinkoja sattuisi vähemmän. Ja kuinka ollakaan, asia saatiin sovittua jo huomisaamulle klo 8:15. Tässäkin olisi saattanut kulua esim. viikko, mutta onneksi päästään nyt suoraan asiassa eteenpäin, ja kaapelimerkintöjen perusteella osataan taas suunnitella uuden kaivauksen linjaus sellaiseen kohtaan, jossa parhaiten mahtuu välistä menemään.

Tunnisteet: , ,

Likavesi- ja sadevesiviemärit vedetty tontille

Tänään saatiin likavesi ja sadevesiviemärit vedettyä tontille. Huomenna alkaa sitten taas liittymäkohdan etsintä puhtaalle vedelle.

Tässä välissä oltiin viikonloppu poissa. Ilmeisesti oli satanut aika rankasti, katsoin että Keravanjoki oli ihan ääriään myöten täynnä. Ja tontilla näytti tänä aamuna tältä:


Anturat upoksissa.


Pumppu käyntiin.

Viime viikon perjantaina päästiin siihen asti, että turhaan kaivettu kuopan jatke saatiin melkein peitettyä, ja ajosillat siirrettiin siihen. Ja siinä ne pysyivät hyvin viikonlopun yli lossaamatta kaivantoon. Nyt jatkettiin hommaa siten, että tuotiin liittymistä likaviemäri ja sadevesiviemärin putket omalle tontille.


160 millisen likaviemärin alla suodatinkangas, jonka päällä 50x150 millin pattinki.


Lopuksi viemäriputki reikäpannalla pattinkiin kiinni.


Ja päälle hienoa sepeliä...


Ja sepeli tärytettiin tiukempaan...

Tässä vaiheessa kuoppa oli täyttynyt sen verran, että kaukolämpöputkia ylsi korjaamaan. Yksi niistä sai eristevaurion, kun putkia kaivettiin esiin. Vantaanenergialla asiat pelaavat nopeasti. Kun soitin heille, että nyt sen lämpöputken voisi sitten tulla korjaamaan (viime viikolla jo ilmoitin, että siihen tuli pieni vaurio), niin tunti sen jälkeen tuli joku joka otti valokuvia ja taas tunti sen jälkeen tuli korjauspartio, joka korjasi sen. Asiat sujuivat niin nopeasti, että kuopan täyttäminen ei hidastunut lainkaan sen takia, että olisi pitänyt energialaitoksen miehiä jäädä odottelemaan.


Ensin rämmäleet puukolla ja kirveellä pois.


Sitten irtonaiset eristeet pois ja peltipanta päälle.


Lopputulos oli tässä.


Tässä vielä savinen saapas kaivuuhommien jälkeen.

Tunnisteet: ,

perjantai 21. syyskuuta 2012

Melkein meinasi masennus iskeä

Eilen kaivettiin vesiliittymää 17 tuntia, ja tänään vielä 7 tuntia lisää. Joukkue toimi hienosti ja ihan viimeiseen saakka tsempattiin, jotta kaikki olisi HSY:n kanssa sovittuun kytkentä hetkeen mennessä valmiina. Tästä kaikesta isot kiitokset Juhalle, Petterille, Simolle, Markukselle, Jaanukselle, loka-auton kuljettajalle ja kaikille kuorma-autokuskeille, joiden nimiä en enää muista.

Lopputulos oli kaikesta yrittämisestä huolimatta tällä kertaa se, että vettä ei saatu.

Eilen siis kaivettiin yömyöhään kaivurilla ja lapioilla ja suurtehopumpulla sen verran mitä niillä pystyttiin. Suur-tehopumppu pumppaa vettä ylös kuopasta käsivarren paksuista letkua pitkin (letkun paksuus samaa luokkaa kuin palokunnalla). Pumppaamisen syy oli vesilaitoksen vuotava sulku, josta tuli uutta vettä kuopan pohjalle ämpärillinen sekunnissa. Se taas aiheutti maan lossaamista ja puuroutumista, eikä mitään oikein nähnyt sieltä sotkun keskeltä.

Tänä aamuna apuun tuli vielä Helsingin lokapalvelun loka-auto, joka jalan paksuisella imuletkulla imi pois kaikki nyrkkiä pienemmät kivet, hiekat ja vedet pois kuopasta niin, että vesiputki oli hetkessä näkyvillä ja ympärykset putsattuna. Imuauto teki tänään töitä yhteensä 7 tuntia, jälkikäteen katsottuna kaikki turhaa hommaa se sekin.

Vesilaitoksen miehet tulivat siis aamu-kasilta, ja totesivat että jäteveden ja sadeveden kytkennät voidaan tehdä. Ja ne tehtiin. Mutta puhtaan veden kanssa (se jonka vuotavan sulun kanssa taisteltiin turhaan puolilta öille) on niin hankalassa kohtaa, että siihen kohtaan liitosta ei voi tehdä. He arvelivat, että homma voisi onnistua, jos kaivetaan vielä metri-pari Korsoon päin, niin sitten varmaankin tulee näkyviin se 200 millinen valurautaputki, joka heidän kuvissakin näkyy. Kuopan pohjalla oleva putki oli ihan jotain muuta.

Näin sitten tehtiin. Purettiin tänään kaikki tukirakennelmat kuopasta pois, ja siirrettiin ne 2 metriä Korsoon päin. Sen jälkeen vesilaitoksen mies tuli uudestaan ja sanoi, että kuopan voi laittaa kiinni. Putki oli edelleenkin ihan jotain muuta, mitä heidän kuvissa näkyy, eikä siihen voi liitosta tehdä.

Siinä kohtaa meinasi melkein masennus iskeä.

Eli ensi viikolla uusi yritys. Silloin kaivetaan 10 metriä LVI-Trion suuntaan uusi ura, ja kokeillaan josko puhdasta vettä saisi sieltä. Jos ei onnistu sekään, sitten ehkä tulee kolmas yritys, ja ehkä vielä neljäs ja viideskin yritys? Se tässä vähän jännittää, että milloin ja mistä sitä vettä saa, jos kerran putket ovat ihan jotain muuta mitä kuvissa on piirretty, ja jos ne on niin heikkokuntoisia, ettei niihin saa koskea, eikä niiden päälle saa pudota mitään kiviä.

Ja joo, kallista puuhaa tämä myöskin. Yksi yritys voi maksaa jopa 30 tonnia. Nyt on ensimmäinen yritys takana, ja vielä ei ole vettä saatu. Syystä että vesilaitoksen kuvat eivät pitäneet paikkaansa, ja vuonna 1969 asennetut putket olivat sellaisia, joita vesilaitoksen miehetkään eivät olleet koskaan nähneet.

Me nyt sitten tsempattiin 2 päivää ihan täysillä, mutta se ei vaan valitettavasti riittänyt tällä kertaa.

No, elämä on välillä tämmöistä. Omakotitalon rakentaminen vaatii kovia hermoja, ihan niin kuin isänöintikin. Ja näistä kumpikaan ei välttämättä sovi kaikille. Ei mikään ihme, jos yleisesti sanotaan, että talonrakentaminen on samalla parisuhdetesti. Jos parisuhde kestää rakentamisen, se kestää sitten kuulemma ihan mitä vaan. (No, meillä kaikki ottivat asiat onneksi ihan rauhallisesti, eli no-problem tässä vaiheessa).

EDIT 22.9.2012 - kuvia eiliseltä:


Aamulla ennen klo 7. Koneet eilisen kaivamisen jäljiltä kuopan reunalla.


Pumppu jätettiin yöksi päälle, ettei vesi nouse tämän enempää.


Loka-auto saapui auttamaan klo 7. Nyt saatiin kuoppa kunnolla kuivaksi. Siis aina siksi aikaa kun imu pidettiin päällä.


Pumppu ja imuauto yhteistyössä.


HSY:n miehet saapuneet paikalle. Jäteveden ja sadeveden kytkentä alkaa.


Sadevesiviemärin poraus käynnissä.


Ensimmäinen paikka ei käynyt liitokselle. Kuoppaa käskettiin siirtää 2 metrillä Korsoon päin.


Imuauto imee, kaivuri kaivaa ja pumput käy.


Uutta vettä kuopan pohjalla noin kuution verran.


Sadevesi- ja sen alla likavesiliittymät tehtynä. Näistä sitten vedetään putket tontille.


Uudessa kohtaa vesiputki näytti tältä. Ei onnistunut liittymän tekeminen tähänkään, eikä tämä ole piirustuksissa näkyvä 200mm valurautaputki, vaan ihan jotain muuta. Putken paksuus näytti vaan levenevän Korsoa kohden.


Paineellisen putken viereen tuli vinosti joku betoniputki. Ei mitään tietoa mikä, ei näy kuvissa ollenkaan. Ja oli matkan varrella paljon muitakin kuvissa näkymättömiä "yllätyksiä", joista kuitenkin selvittiin.


Tässä päivän masentavin hetki. Kovalla vaivalla tehty kuoppa laitettiin kiinni, mutta vettä ei tämän kohdan putkista saatu, vaikka kahdesta kohtaa yritettiin 2 metrin välein, mutta kumpikaan kohta ei valitettavasti kytkennän tekemiseen käynyt. Ensi viikolla kokeillaan tehdä uusi kuoppa 10 metrin päähän.

Tunnisteet: , ,

torstai 20. syyskuuta 2012

Vesiliittymää kaivettiin tänään 17 tuntia

Tänään aloitettiin hommat aamu seiskalta, ja jatkettiin puolille öin. Huomenna kaivamista jatketaan taas klo 6:00 eteenpäin, ja HSY:n vesiliittymän kytkentämies tulee paikalle klo 8:00.

Yllättävä vaikeus tuli tänään puhtaan veden putken kanssa. Ensinnäkin se on tien alla noin 4-5 metriä syvällä. Illalla tuli kaivamaan jo toinenkin kaivuri samalla kun pumpulla koko ajan tyhjennettiin kuoppaa. Hankaluutena oli nimittäin kaupungin vesiputkessa vuotava sulku, josta tuli vettä jatkuvana puro kuoppaan. Ja putki pitäisi olla ympäri puhdistettu hiekasta sitten kun kaivaminen alkaa.

Kuopan täyttyessä vedellä se samalla myös lossaisi samaa vauhtia mitä kaivurilla ehti kaivaa, ja eteenpäin ei päästy. Kuopan seiniä on nyt tuettu vanerilevyillä ja pattingeilla, ja sen seurauksena ei ole enää kaivurilla tilaa kaivaa. Joten seuraava yritys huomenna aamulla on se, että paikalle tilataan Helsingin lokapalvelun imuauto imemään hiekkavellit kuopan pohjalta pois. Jospa se vesiputki sitten saataisiin esiin. Yritys on ainakin kova. Tässä kuvia tältä illalta:

Ja nyt nukkumaan, hommat jatkuvat taas muutaman tunnin päästä...

Tunnisteet: ,

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Sadevesi ja likavesikaivot saavutettu

Tämäkin päivä oli aika tapahtumarikas. Ensin maanlossauksesta johtuen poistettin ajoneuvoliikenteen ylikulkusillat heti aamulla. Tärinästä ja lossaamisesta johtuen ei niitä uskallettu paikoilleen jättää, koska vaarana on, että jos kaivanto levenee lossaamisesta johtuen liikaa, sitten siellä montussa on lopulta ne sillat ja joku linja-auto. Samalla voi olettaa, että kaikki kaapelit ja putket on varmuudella poikki.

Tien kantava rakenne on aika ohut, eli ensin on noin 10 cm paksulta uutta asfalttia. Sen alla on vanhaa asfalttia 5 cm paksuudelta. Sen alla on noin 30-40 cm hiekkaa ja soraa, ja näiden alla on savimaa. Tällä tavalla tiet rakennettiin "joskus ennen vanhaan", mutta nykyisin tien kantava rakenne on paljon paksumpi. Tässä kuvassa nämä kerrokset näkyvilä, vasemmalla näkyy tien reunakiven alla myös joku vanha salaojaputken pää, jonka alla alkaa savimaa.


Tien rakenne Rekolanien ja Laurintien risteyksessä. Ison reunakiven alla näkyy joku vanha betoninen katuviemärin pää.

Ajosillat on tarkoitus ottaa huomenna uudestaan käyttöön, ja ne laitetaan nyt tällä kertaa kaivannon kapeimmalle kohdalle. Siinä kaivanto on myös tuettu vanerivelyllä ja pattingilla. Seuraavassa kuvassa tukikiseinät työn alla.


Kaivantoa tuettu vanerilevyillä.

Tänään työmaata kävi katsomassa myös kahden eri bussifirman johtajia. Aamulla oli nimittäin suunnitelmissa nostaa Laurintien toinenkin jalankulkijoiden liikennevalotolppa ylös, mutta sitten liikennevalojen korjaajat olivat vahvasti sitä mieltä, että tolppaa ei nosteta. Bussifirmoista tultiin sitten ihan paikan päälle katsomaan, että "millainen se tilanne Rekolassa oikein on", ja lopputulos oli se, että valotolppa jää paikoilleen, ja bussi kyllä mahtuu kääntymään Laurintielle. Huomenna iltapäivällä pitää sitten taas arvioida uudelleen, uskalletaanko ajoneuvojen ajosillat jättää myös yöksi, vai otetaanko ne taas pois. Nyt kun Laurintiellä on moottoriajoneuvolla ajon kieltävä merkki ja Rekolantiellä kääntymiskieltomerkit Laurintielle, niin liikennemäärät ovat pienentyneet, ja tärinä vähentynyt. Ehkä sitä savimaan lossaamistakaan ei sitten enää tapahdu niin paljon, mutta se katsotaan ja arvioidaan se sitten huomisen aikana tarkemmin. Virallisesti Laurintie on kuitenkin kokonaan suljettu ensi viikon perjantaihin asti.

Anturoiden laudoituksetkin on saatu purettua tässä vesiliittymätöiden ohelle. Anturat näyttävät nyt tältä.


Anturoista muotit purettu.

Huomenna jatketaan sitten tästä tilanteesta eteenpäin:

Sadevesi ja likavesikaivot.

Sadeveden runkoputken alla näkyy valmiiksi likavesiliittymälle tehty varaus. Vesilaitoksen mies sanoi, että kytkentä tehdään siihen. Sadevedet kytketään isoon runkoputkeen. Huomenna kaivuriin vaihdetaan kuokka-kauha, ja sillä kaivetaan hiekat pois kaivojen välistä, että sitä ei tarvitse käsin kaivaa. Sieltä takaa löytyy sitten jostain se puhtaan veden liittämispaikka.

Tunnisteet: ,

Tilanne taas hallinnassa


Laurintie poikki K-kaupan kohdalta.

Tilanne alkaa olla jo hallinnassa pikkuhiljaa, ja ajoneuvoliikenne on vähentynyt sen jälkeen kun saatiin kieltomerkit paikoilleen. Työmaan ohi pääsee ja päästetään hälytysajoneuvot ja linja-autot, mutta yksityiset autoilijat joutuvat kiertämään muita reittejä. Risteys on nyt niin kapea, että ei sinne yksinkertaisesti vaan kaikki mahdu.

Kaivuuhommatkin ovat edistyneet. Tänään saatiin äsken sadevesikaivot ja likakaivot näkyville. Juuri laitoin HSY:lle kuvia sähköpostin liitteenä, koska nyt pitää vähän tietää, että miten he aikovat kytkennä tehdä. Tehdään sitten kaivantoa sen mukaiseksi.


Päällä sadeveden runkoputki 60cm betonista. Sen alla jokin tukiputki (?) joka menee likakaivoon.

Täältä tontilta kaivettaessa ensin tuli vastaan sadeveden 60cm runkoputki, ja sen takana on 30cm paksu likaviemäri. 60cm runkoputken läpi ei voida mennä, joten nyt täytyy tietää mitä tehdään... Ja HSY:n mies äsken soittikin, että hän on itse 10 minuutin päästä paikan päällä (laitoin kuvat hänelle vartti sitten). Eli tosi nopeaa toimintaa!

Tunnisteet: , ,

tiistai 18. syyskuuta 2012

"Täys katastrofi päällä"

Yhdellä lauseella tiivistettynä "nyt on täys katastrofi päällä", niin kuin maasiirtourakoitsija asian ilmaisi heti ensimmäisillä sanoillaan, kun soitteli aamulla vähän ennen seitsemää.

Yöllä oli rankkasade, ja kadulle tehtyyn kaivantoon tuli iso lossaus. Sen seurauksena ajoneuvoliikenteen ajosillan pituus ei enää meinaa riittää, ja ne otetaan pois käytöstä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Laurintien liikenne katkaistaan kokonaan. Äsken soittelin pelastulaitoksen, tiemestarin, joukkoliikenteen ja Vantaan kaupungin kuntatekniikan keskukset läpi, ja lupa tien katkaisemiselle on ensi viikon perjantaille asti. Eli alun perin viikon projektista tulikin kahden viikon projekti, ainakin sen tiedon pohjalta, mikä tällä hetkellä on käytössä.

Paloautot, ambulanssit ja linja-autot päästetään läpi, näillä ajoneuvoilla on mahdollisuus päästä ohi K-kaupan edessä olevaa jalkakäytävää pitkin, kun kaivuri vähän väistää. Näin me pelastuslaitoksen ja HSL:n kanssa äsken sovittiin, mutta muut autot joutuvat käyttämään muita vaihtoehtoisia reittejä. Paikalliset ihmiset varmaankin nuo reitit tietävät, joten en ala niitä selostamaan. Koivukylästä Korsoon pääsee suoraan risteyksen yli  ja Rekolan ostarille pääsee kääntymään, mutta Laurintien liikenne katkeaa aivan kohta. Ollaan just hakemassa tarvittavia "tie poikki" ja "moottoriajoneuvolla ajo-kielletty" merkkejä. Jalankulkija pääsevät melko esteettä läpi, kunhan kiertävät tien toiselta puolelta.

Merikontista tätä naputtelen, ja nyt täytyy lähteä itsekin lapiohommiin tästä. Ajattelin kuitenkin laittaa tietoa eteenpäin tätäkin kautta, kun lukijoita blogilla näyttää olevan, ja tiedän että osa lukijoista on paikallisia asukkaita, joita asia koskee.

Tässä vielä muutamat kuvat tältä aamulta:


Iso lossaus. Ajosillan pituus loppuu kesken, eikä sitä voi enää turvallisesti käyttää.


Kaivannon pohja 19.9.2012

Montun pohjalla on kuopan reunalla eilen olleita kuormalavoja, tien reunuskiviä, siltarummun pätkiä yms. Kovalla rytinällä se lossaus on tapahtunut, ja samalla on mennyt maata useita kuutioita. Ja nyt alkoi sataa kaatamalla... (kello tällä hetkellä 09:10)...

Tunnisteet: ,

Ihan kiitettävän vilkas päivä

Tänään saatiin paljon aikaiseksi. Ensimmäinen työ oli eilisen kaivannon pumppaaminen tyhjäksi, kun viime yönä oli ollut myrskyä ja rankkasadetta.


Klo 07:30 - kaivanto täynnä vettä.

Sen jälkeen kaivuuhommat pääsivät käyntiin, eikä aikaakaan niin kuopan reunassa näkyi tälläinen:


Katkennut puhelinkaapeli.

Hetken aikaa tuollaisista saa sydämen tykytyksiä, mutta tarkistin eilisistä valokuvista, että se oli ollut sokea kaapelin pää, joka oli tulpattu kaivannon kohdalle. Nyt siitä vaan lähti se tulppaus pois, ja näytti hetken ihan jo siltä kuin olisi vetäisty kokonainen kaapeli ihan irti poikki. Mutta onneksi ei siis tarvinnut soittaa puhelinlaitoksen miehille, ja kaivamista jatkettiin.

Korkeajännitteinen sähköjohto oli valettu oikein betonin sisään, tässä puhdistellaan sen alapuolista osaa lapiolla, timpuri seisoo parin pienemmän sähköjohdon suorakuorten päällä.


Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy myös suojatien valotolppa. Tunnin päästä sitä ei enää ollut siinä...

Tässä vaiheessa ei vielä myöskään tiedetty tai ei enää muistettu, että talosta kaupungin kaivoon tulevan jäteputkilinjauksen pitää olla aivan suora. Eli me kaivettiin ihan sujuvasti mutkia, kun ohitettiin mm. Soneran valokuitukaapelin kaivoa, kas näin:

Kunnes sitten noin 9:30 aikoihin aamulla kävi näin:

Liikennevalotolppa kaivannossa.

Tässä vaiheessa piti käydä hakemassa kaupungilta lista pulehelinnumeroista, joihin voi eri vikatilanteissa soittaa. Se listaus on muuten todella hyvä, sillä pärjää vaikka kaivuuhommissa sattuisi mitä tahansa. Löytyy numeroita ihan bussiliikenteestä pelastuslaitokseen asti (eli voi ja pitää ilmoittaa näille, jos vaikka liikenne täytyisi pistää poikki kokonaan). Nyt sitten valitsin listalta sen firman, joka suorittaa liikennevalojen korjauksia. Heillä oli juuri samanlainen keikka Helsingissä menossa, eli Kannelmäessä oli myös pudonnut valotolppa monttuun kaukolämpötyömaalla. Tunnin odottelun jälkeen sieltä tuli sitten apu meidän työmaalle, ja valotolpan pelastamisesta tarkemmin "videot" -välilehdellä. Valotolpan pelastajia odotellessa jatkettiin kaivuuhommia.

Seuraavaksi pitikin sitten soitella Vantaan energialle, koska kaivurin kauha vähän hipaisi kaukolämpöputkea, ja siitä lähti pala eristettä. Putki kylläkin pysyi ehjänä. Onneksi. Mutta energialaitos tulee kuitenkin korjaamaan putken. Jos eristevaurion jättäisi sellaisenaan paikoilleen, siitä menisi vesi sisään, ja putki ruostuisi puhki, ja sitten taas tulisi laskua perästäpäin, eli ilmoittaminen tässä vaiheessa kuulemma kannatti tehdä.


Kaukolämpöputket. Lämpöeriste rikki kuvan alalaidassa.

Sitten tulivat paikalle liikennevalon korjaajat, ja saatiin tolppa pois montusta.


Kaapelin irrotus valotolpasta.


Kaapelin irrotus valotolpasta.

Samalla kun yhdestä valotolpasta kytketään sähköt irti, pimenevät kaikki muutkin liikennevalot. Ne ovat kaikki siis samassa sarjassa, ja tällä hetkellä tilanne on se, että jalankulkijoiden liikennevaloa ei saa takaisin paikoilleen, ennen kuin meidän vesiliittymä on valmis ja kaivanto täytetty. Eli Rekolassa pitää pärjätä nyt tämä viikko ja osittain vielä ensiviikollakin ilman liikennevaloja. Meillä piti olla vesiliittymän kytkentä huomenna, ja vesilaitoksen mies kävi tänään iltapäivällä katsomassa, että miten meillä hommat edistyy. No edistyi ennakoitua hitaammin, eli periaatteessa tällaisessa tilanteessa seuraava kytkentäaika on "jonon päässä" eli viikon parin jonotuksen jälkeen. Koska liikennevaloja ei kuitenkaan voi pitää niin kauaa poissa pelistä, eikä työmaata voi jättää seisomaan keskelle risteystä, niin HSY jousti sen verran, että keskiviikoksi sovittua liitostyötä lykättiin parilla päivällä, eli yritetään perjantaina uudestaan. Joten sitten ei muuta kuin kaivamaan, tältä tilanne näyttää käytävän pohjalla noin 3 metrin syvyydessä lapimiehen silmin:


Putkien ja kaapelin alitukset lapioidaan käsin noin 3 metrin syvyyteen asti.

Iltapäivällä asennettiin ajosillat myös autoille. Jalankulkijoiden silta oli käytössä jo eilen, mutta se jouduttiin ottamaan putkialitusten lapioinnista johtuen tänään pois käytöstä aika pitkäksi aikaa. Nyt näyttää taas siltä, että myös jalankulkijoiden ylitys silta saa olla käytössä aika pitkän aikaa.


Neljä ylikulkusiltaa paikoillaan. Ylitykset tapahtuvat molemmista suunnista vuorotteluperiaatteella.

Me saatiin sitten tontille oikein jalankulkijoiden liikennevalo. Tosin se on vaakatasossa ja tosin saadaan pitää sitä vaan viikon verran. Luultavasti ensi viikolla kaupunki haluaa jo tolppansa takaisin, olettaen että meidän hommat on siihen mennessä myös valmiina.


Valotolppa tontilla.

Näyttää tuossa valotolpan mukana tulleen myös pysäköinnin kieltävä merkkikin. Kai se tarkoittaa sitten sitä, että Laurintiellä saa nyt vapaasti pysäköidä. Ainakin viikon verran. Tai ainakin kieltomerkki puuttuu.

Tunnisteet: , ,