Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kiire! Lumisade ja alapohjan valu lähestyy!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Kiire! Lumisade ja alapohjan valu lähestyy!

Huomenna aamulla pitää tehdä vielä viimeinen ilmoitus ja varmistus Lujabetonille, että saadaanko alapohjan valu tehtyä ylihuomenna keskiviikkona. Tarkoitus olisi tehdä se silloin, koska se on näillä näkymin viimeinen päivä, milloin ison valun pystyy vielä tekemään. Sen jälkeen tulee talvi, yli 10 senttiä lunta on luvattu Vantaallekin, ja pakkaspäiviä riittää eteenpäin niin pitkälti kuin sääennustuksia riittää. Ei edes päivisin lämpötila nouse nollan yläpuolelle, joten lumi ei pääse sulamaan pois. Ilmeisesti talvi alkaa tänä vuonna tästä.

Tänään alapohjan betoniraudoitukset näyttivät tältä:


Alapohjan ristikkoraudoituksen eka kerros alkamassa.

Alapohjaan valun paksuus on siis 18 cm ja siihen tulee 2 kerrosta ristikkorautaa. Reunoihin tulee hakasia (ne jotka kannattavat ylintä kerrosta laidoista) 250mm välein niin pitkälti kuin valun reunaa riittää. Ja sitä riittää yli 50 metriä. Eli jonkin verran tässä on hommaa vielä jäljellä...

Mutta eiköhän tästä kuitenkin selvitä. Ihan jo silläkin perusteella, että tässä on jo selvitty aika paljon monesta muustakin...

Mutta jos kävisi se huonompi vaihtoehto, että alapohjan valuja ei ylihuomenna saada tehtyä, sitten ei myöskään saada tehtyä valun päälle tulevaa väliseinää, joka lämpimän varaston puolella kannattelee ontelolaattoja, ja silloin ei pystyttäisi ottamaan ontelolaattoja vastaan viikolla 50, ja sitten ei saada kellariin kattoa päälle talveksi. Sitten ei myöskään tehtäisi kellarin sisäpuolisia töitä talven aikana.

Joten lähdetään siis siitä, että sen alapohjan valun on pakko tapahtua ylihuomenna.

Tunnisteet: ,

10 kommenttia:

26. marraskuuta 2012 klo 13.17 , Blogger Linda kirjoitti...

Pidämme peukkuja!

 
26. marraskuuta 2012 klo 21.12 , Anonymous sahrami kirjoitti...

Kyllähän se valu onnistuu myöhemminkin, jos pakkaset pysyvät "pikkupakkasina". Mutta toivotaan, että aikataulu pitää, nää viimehetken viivästykset tuppaavat siirtämään seuraavia töitä paljon enemmän kuin mitä se viivästys sinänsä on...

 
27. marraskuuta 2012 klo 0.02 , Blogger Sanna - Koti Betonia kirjoitti...

Pidetään peukkuja ja toivotaan että talvi pysyisi vielä poissa!

 
27. marraskuuta 2012 klo 2.39 , Blogger Vili kirjoitti...

Kaikki peukut pystyssä myös täältä suunnasta.

 
27. marraskuuta 2012 klo 8.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä on lattialämmitys?!?

 
27. marraskuuta 2012 klo 8.49 , Blogger Mika kirjoitti...

Lattialämmitys tulee vasta myöhemmin. Nyt ollaan valamassa 18cm paksua lattialaattaa huomenna. Sen päälle tulee 5cm styroksi. Styroksin päälle tulee 8 cm paksu pintavalu. Ja sinne 8cm pintavalun sisään tulee ne lattialämmitys putket yms. Se olisi sitten talviajan sisähommia. Jos saadaan huomenna valut tehtyä. Ja jos saadaan sen jälkeen yksi kantava väliseinä tehtyä. Ontelolaattojen väleihin tulevat pienet valut saa valettua vielä pakkasellakin. Mutta ei nyt ihan -20C pakkasessa, jollaista on ensi sunnuntaiyölle luvattu.

 
27. marraskuuta 2012 klo 8.54 , Blogger Mika kirjoitti...

Kyllä, pikkuvalut onnistuu pikkupakkasillakin. Mutta iso 18cm paksu valu, johon kuluu betonia noin 18m3, se ei enää pakkasella tahdo onnistua, koska iso määrä betonia voi jäätyä ennen kuin se kovettuu kunnolla. Eikä myöskään betoniautojen laitteet meinaa pakkasella toimia kunnolla. Näin asiaa selosti Lujabetonin mies. Mutta jos nyt kaikki menisi huomenna hyvin, silloin valetaan kaikki, valun päälle muovia, ja muovin päälle styroksi. Sitten betoni pysyy riittävän kosteana (eikä tarvitse kastella), ja kuivuessaan betoni tuottaa sen verran lämpöä, että se pärjäilee siellä styroksin alla. Eli sitten voi tulla viikonlopun paukkupakkaset, eikä haittaa mitään.

 
27. marraskuuta 2012 klo 10.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eikö kannattaisi tehdä kaikki yhdellä kertaa? Mikä idea tuollasessa rakenteessa on?

 
27. marraskuuta 2012 klo 11.59 , Blogger Korvenraivaaja ry kirjoitti...

Peukut on pystyssä täälläkin ja varpaat ristissä! Toivottavasti onnistuu!

 
27. marraskuuta 2012 klo 12.57 , Blogger Mika kirjoitti...

JEP, on totta, että kaiken olisi pystynyt tekemään ihan yhdelläkin valamisella, jolloin ne lattialämmitysputket olisi pitänyt laittaa nyt samalla sisään. Ja tätä vaihtoehtoa aluksi pohditiinkin, mutta sitten valittiin kuitenkin tämä nykyinen kahdessa vaiheessa valaminen, kahdestakin syystä.

Ensimmäinen syy oli se, että huomenna tuotavan betonin paino on yli 43000 kg. Sen jos lämmittää lattialämmitysputkilla, niin talo pysyy kyllä lämpöisenä pitkään (jos vaikka on pitkään pois kotoa tai tulisi sähkökatko tai joku muu poikkeustilanne). Kääntöpuolena sitten se, että lämmitystä ei pysty kovin nopeasti säätämään, eli kun iso massa on kerran saatu lämpimäksi, sen lämpötila ei äkkiä vaihdu. Nyt kun lattialämmitysputket on ohuemmassa betonissa, ja betonikerrosten välissä on styroksi, niin nyt lattialämmityksellä pystyy nopeammin säätämään huonelämpötilaa ja säädön voi tehdä ihan huonekohtaisesti.

Toinen syy oli kiire. Eli missä välissä me oltaisiin ne lattialämmitysputket keritty laittamaan? Nytkin lasketaan ihan tunteja tai maksimissaan päiviä, että ehditään kaikki tekemään alta pois ennen kuin talvi puskee päälle.

Tällainen kaksivaiheinen valu saattaa tosin olla vähän kalliimpi, kun betonirautaa tarvitaan 3 kerrosta (paksuun valuun 2 ja ohuempaa 1). Lisäksi betoniautollekin voi tulla helpommin ylimääräistä eli vajaalla kuormalla ajoa. Toisaalta paksussa valussa on aina omat riskinsä, ja nyt riski on vähän pienempi. Jos huomenna sattuisi esim. joku muotoiluvirhe, se jää sitten styroksin ja päällimmäisen valun alle.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu