Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Onko välittäjissä sittenkään eroja?

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Onko välittäjissä sittenkään eroja?

Edellisessä viestissäni tulin siihen loppupäätelmään, että kiinteistövälittäjissä on eroja - tai siltä se ainakin vaikutti, kun keskustelin useamman kanssa ihan peräjälkeen saman päivän aikana. Ja onhan niitä eroja - toisilla on esim. ammattitutkinto, ja toisilla ei - kuten edellisen kirjoituksen kommenteista saatoimme oppia. Tämä olikin itselleni "uusi havainto", tai tällaiseen en ollut aiemmin huomiota kiinnittänyt.

Jotenkin sitä orientoituu ajattelemaan niin, että asiat on tältä osin jokaisella aina kunnossa. Auton ratissa istuvilla lähes 100%:llä on ajokortti (joskus kuulemma poliisi löytää joukosta jonkun kortittomankin kuskin), samoin esim. isännöitsijöistä selkeästi suurin osa tai käsittääkseni lähes kaikki ovat suorittaneet ainakin jonkin ammattitutkinnon (esim. IAT, ITS tai AIT - auktorisoidun isännöintitoimiston yksi edellytyskin on jo se, että kaikki palveluksessa olevat isännöitsijät ovat suorittaneet tutkinnon tai suorittavat sen tietyn ajan kuluessa), mutta kiinteistövälitysalalla ammattitutkinto onkin vain vähän yli puolella kaikista alalla toimivista henkilöistä, tai näin ainakin tämän linkin mukaan asia on.

Onko kiinteistövälittjän tutkinnolla tai sen puuttumisella sitten vaikutusta työn tuloksellisuuteen, jos tuloksia mitataan sillä, että miten nopeasti myyntiin saadut asunnot ovat menneet kaupaksi, ja millä hintaa? Tätä en tiedä, enkä tiedä onko tästä mitään tilastoakaan olemassa?

Tämän kertainen kokemukseni asunnon myynnistä on joka tapauksessa sellainen, että ensin asuntoamme myi LKV-tutkinnon suorittanut välittäjä (toimii yrittäjänä itse), sitten myyntiä jatkoin minä (siis täysi amatööri noissa hommissa, mutta myin kyllä oman asuntoni täyteen hintaan viime kerralla 5v sitten, eli keväällä 2007), ja nyt myyntiä on hoitanut ilman tutkintopapereita oleva kiinteistövälittäjä. Toistaiseksi olemme olleet kaikki yhtä hyviä (tai huonoja), sillä asunto on edelleenkin myymättä. Sen verran on kuitenkin edistytty, että nyt mielestäni myyntikuvat on paremmat mitä ne oli ensin, vaikka kävijöitä tuli näytölle toki niillä vanhoillakin kuvilla.

Kaikkien aikojen ennätys kävijämäärissä oli 9 pariskuntaa jälkimmäisen välittäjän ekalla näytöllä. Näistä 2 tuli vielä uudestaankin samana viikonloppuna. Ja tämä on faktaa, sillä meidän seinänaapurikin vahvisti tiedon, että "oho - teillähän kävi todella hurja määrä ihmisiä katsomassa". Kai se oli sitten niiden uusien ja parempien valokuvien ansiota? Mutta yhtään ostotarjousta ei ainakaan vielä ole saatu, kuten ei saatu aikaisemmmilta kävijöiltäkään kevään kuluessa. Eli tilanne on mielestäni ihan kummallinen siinä mielessä, että asunnosta ei ole tarjottu vielä mitään. Olisin ainakin itse kuvitellut, että tuohon joukkoon olisi mahtunut jo sellaisiakin kävijöitä, jotka olisivat kokeilleet kepillä jäätä, eli sitä että menisikö huono tarjous läpi. Ja siihen kysymykseen en osaa vastausta antaa - pitäisi ensin nähdä se tarjous.

Nyt ollaan kuitenkin vanhan asunnon myynnin osalta jälleen kerran siinä tilanteessa, että pitää taas miettiä, että mites tästä tilanteesta nyt oikein edetään...?

Kesä kuluu kovaa vauhtia, ja vanhan asunnon myynti pitäisi saada hoidettua alta pois - se nimittäin on uuden rakennuslainan saamisen ehtona. Joten tontilla ei voi mitään suurempaa tehdä, kun talvea vastaan pitäisi kuitenkin saada asiat ainakin määrättyyn valmiusasteeseen, ja se valmiusaste ei ihan omilla rahoilla välttämättä onnistu.

Eli pakko myöntää - kyllähän tämä odottelu nyt alkaa jo hiukan harmittaa jo pikkuhiljaa, kun mitään ei pääse tekemään, vaikka rakennuslupakin on nyt jo saatuna... Eli enää on "ihan tosissaan" aloittaminen vain ja ainoastaan enää tästä yhdestä asiasta kiinni, eli pankeissa on tiukka ehto: "nykyinen asunto pitää ensin myydä pois, ja sitten saa lainan uuteen, vaikka se uusi laina sinänsä on ihan selvä juttu muutoin".

Yhtenä vaihtoehtona myynnin edistämiselle olisi kuulemma kph-tilojen remontointi. Ne on nyt noin 10 vuotta vanhat (eli vielä pitäisi olla 10v elinkaarta jäljelläkin?), mutta ainakin osa ostajaehdokkaista oli ollut sitä mieltä, että ne kaipaisivat päivittämistä jo nyt.

Asunnon remontoimisella myyntiaika varmasti lyhenisi, mutta siihen sijoitettua rahaa ei takaisin saa. Eli pyyntihintaa ei voi tässä markkinatilanteessa nostaa yhtään. Ja toinen ongelma kylppärin remontoimisessa on se, että heinäkuu ja lomakausi ovat jo alkamassa. Hyvän tekijän saisin vasta elokuussa. Huomenna kuitenkin käydään yhden remonttifirman pomon kanssa katsomassa paikalla, että paljonko kph-remontti todennäköisesti tulisi maksamaan. Yli 10 tonnin suuruisista summista puhutaan varmuudella, vaikka itse tekisin purkutyöt, sillä kph+saunatilat (samaa märkätilaa ja vesieristyaluetta) ovat aika suuret.

Ja sitten toisena vaihtoehtona olisi hintapyynnön alentaminen oikein reippaalla kädellä (siis tyyliin 5 tonnin alennuksilla ei ole kait juurikaan merkitystä). Mutta välittäjän mielestä asunto menisi melko nopeasti kaupaksi, jos hintapyyntöä pudotetaan kertaheitolla 30 tonnia eli 229.000:sta 199.000 euroon.

Okei, tämähän on mielenkiintoinen ehdotus!

Tämä nimittäin tarkoittaisi samalla sitä, että myisimme rivitalohuoneistomme alle sen, mitä maksaa kerrostaloneliöt tässä 01360-postinumeroalueella. Olisihan se sitten aika kumma, jos ei kauppoja tulisi heti. Toisaalta tällaiseen myyntiin en välttämättä välittäjää tarvitse, saattaisi onnistua ns. "pilkkahintaan myynti" ihan jo itseltäkin. Ei taideta tällaiseen kuitenkaan lähteä, sillä itse järkeilen asiaa kuitenkin niin, että jos asuntonäytöllä käy hyvinkin paljon ihmisiä jo nytkin, niin onhan se hinta silloin kutakuinkin oikealla hehtaarilla, ja kovin isoa tarkistusta siihen ei ole tarpeen tehdä? Hinta on myös sillä tasolla, mikä on ollut useimpien välittäjien arvio ja käsitys siitä, millä hintaa lähtisivät asuntoa myymään.

Sitten viimeisin vaihtoehto on se, että vanhaa asuntoa ei nyt tänä kesänä myydä, eikä uutta taloa nyt tänä kesänä aleta rakentamaan. Vanhan asunnon voi toki vuokratakin, vaikka ison asunnon vuokraaminen ei nyt hirveän järkevää bisnestä olekaan, mutta kulut saa kylläkin peittoon. Sitten pitäisi jäädä odottelemaan parempia suhdanteita...? Vuokraamiseen päätyminen tarkoittaisi kylläkin samaa kuin luovuttaminen tällä erää, eli ei sekään ihan päällimmäisenä mielessä ole.

PS: Edit 27.06.2012,
Käytiin tästä asiasta kanssa välittämme kanssa äsken keskustelu ja ehkä tässä tapahtui jonkin sortin väärin ymmärrys. Eli ongelmia ei asiassa ole, myynti jatkuu nyt hieman tarkistetuin hinnoin. Sillä ehdotetulla isommalla alennuksella kaupat olisi tosin saatu vaikka heti, jolloin rakentaminenkin olisi voitu aloittaa vaikka huomenna - mutta en nyt ihan sellaista "paniikkinappulan painamista" tarkoittanut kuitenkaan.

Tunnisteet: , ,

3 kommenttia:

26. kesäkuuta 2012 klo 12.48 , Blogger Risto kirjoitti...

Tsemppiä talomyyntiin! Siinä on tosiaan tasapainoilua myyntiajan sekä raksan aikataulujen kanssa, ja hinta on ainoa johon voi suoranaisesti vaikuttaa..

 
26. kesäkuuta 2012 klo 14.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaihtaaka ny herran tähren pankkia.
Toimiihan uusi tontti ja tuleva rakennus vakuutena.
Asukaa rakennusaika vanhassa kämpässä ja myykää lähempänä valmistumista vasta pois. Varmaan saatte silloinkin sen noin 200t€. Ei tartte maksella vuokria tms. Voihan siihen sitten tehdä vaikka loppuaikana sen kylppäri rempan uuden ylijäämä laatoista. Sitten sumplitte kylppärin tekiän kanssa että tekee samalla uuden talon ja vanhan rivarin märkätilat. Teette laskun niin että saatte vielä kotitalous vähennykset kokosummasta...;o)

 
26. kesäkuuta 2012 klo 22.15 , Blogger Mika kirjoitti...

Kiitoksia Risto ja kiitoksia myös anonyymille kirjoittajalle hyvistä vinkeistä. Mitä tulee pankin vaihtoon tai pankkien vertailuun, niin on ollut tässä mielessäni jo pidemmän aikaa kirjoittaa ihan sillä otsikolla oma lukunsa, sillä saaduissa lainatarjous vastauksissa ja vakuuksien yms. arvostuksissa oli eroja. En ole kuitenkaan vielä saanut kirjoitusta aikaiseksi, kun siinä kohtaa liikutaan kuitenkin hiukan ns. "herkällä alueella", eli työni puolesta olen eri pankkien kanssa päivittäin tekemisissä (otan lainoja asiakastaloyhtiöille ja joskus harvoin itsellekin:), ja sen lisäksi noin 25% oman yrityksen liikevaihdosta on peräisin erään pankkileirin omistamista kiinteistöistä. Eli en mielellään lähde missään blogikirjoituksissa lörpöttelemään yhtään mitään, säilyy sitten asialliset välit kaikkiin tahoihin. Jos nyt kuitenkin hiukan raotan salaisuuksien verhoja, niin mielestäni lyhyin ja tylyin vastaus tuli "X-pankista", joka totesi, että tässä markkinatilanteessa he antavat rakennuslainaa vain talopakettien ostajille. Eli se keskustelu olikin sitten hyvin lyhyt. Kaikki pankit ovat korostaneet sitä, että budjettiylityksiä tulee helposti, ja ne eivät saa kaataa taloutta ja että pankille ja rakentajallekin suurin riski rakentamisessa on se, että talo ei valmistu koskaan. Minusta oli nyt saatujen myyntikokemusten valossa kuitenkin ihan hyvä ja viisas neuvo se, että vanha asunto kannattaa myydä kokonaan pois ennen kuin uutta rakennuslainaa edes saa. Eli kahden omistusasunnon loukkuun ei nykypäivänä pääse mitenkään.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu