Lautakasa tontille poliisisaattueessa
Nyt kun on kahden päivän aikana jo kahteen kertaan jonkun täytynyt soittaa poliisille (?) näihin rakennushommiini liittyen, niin kai sitä tässäkin jo alkaa olla blogipäivityksen aihetta? Ja olettaisin että lisäksi joku tämän blogin lukijoista saattaa olla hyvinkin kiinnostunut, että miten tällä kertaa kävi. Että tuliko lautakasasta ehkä hyvinkin kallis? No - poistetaan alkujännitys kertomalla heti alkuun, että ei käynyt mitenkään. En saanut sakkoja, enkä edes huomautusta. Vaikka ehkä pieni huolimattomuus kärryn kytkennässä ja kärryn papereissa olisi saattanut antaakin aihetta johonkin, mutta tällä kertaa poliisit olivat kuitenkin erittäin asiallisia ja reiluja. Vaikka alkuvaiheessa puheen sävy olikin ehkä vähän tiukka.
Kaikki alkoi siis tavallaan jo lauantaista, jolloin oli aurinkoinen ilma ja tein tontilla lumitöitä. Mutta ei nämä lumityöhommat, joista lisää tässä linkissä sitten onnistuneetkaan aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Ei ainakaan kaikkien mielestä.
Tontillehan ei päässyt aamulla ajamaan, koska tontti oli täynnä lunta. Joten jätin auton kadun varteen. Samaan paikkaan jossa viime kesänä vesiliittymätöissä seisoi parhaalla hetkellä 2 kaivinkonetta, ja tavarantoimituksissa rekat pysäköivät aina samalle kohtaa, esim. syksyllä tulleet ontelolaatat ja kohta tulevat kattotuolit. Laitoin sitten lauantaina oman autoni siihen levennykselle, josta alkaa meidän tontinkulmalla oleva linja-autopysäkki, kas näin:
Puolen päivän maissa (siis kello oli jotain 12:00 hujakoilla) kun olin lykkäämässä kolalla lunta alas pressukatolta, niin siihen tuli jostain eräs vanhempi herrasmies, joka alkoi huutelemaan muutaman metrin päästä katolle, että auto pitää siirtää pois, koska siitä ei jalankulkijat mahdu menemään ohitse. Tiesin, että varmasti mahtuu hyvin menemään ohitse, joten en reagoinut huutelijaan millään tavalla, äänestäkin saattoi kuulla, että ihan selvin päin ei kaveri enää siinä vaiheessa päivää ollut. Mutta varmaan hän siinä ainakin tunnin verran huuteli ja haistatteli ja kysyi mikä on nimeni ja uhosi että hän tekee tästä ison jutun.
Lopulta tulin alas katolta kadulle, ja katsottiin, että mistä se voi johtua, ettei auton vierestä mahdu ohi, ja sitten mieli muuttui, että kyllä hän nyt mahtuukin auton ohi ihan hyvin. Ja taas pääsin jatkamaan lumitöitäni. Mutta ukko ei hävinnyt mihinkään, ja alkoi seuraavaksi huutelemaan, että jos tulee lastenvaunut, niin nekään ei mahdu millään ohi ja auto on siirrettävä. Menin taas uudestaan kadulle ja sanoin kuuluvalla äänellä 10 sentin päästä päin naamaa, että jos ei vieläkään lähde pois huutelemasta, niin vedän turpiin.
Kaveri meni ihan hiljaiseksi ja hätääntyi ihan oikeasti, ja sitten kun olin kiivennyt uudestaan katolle, niin hän tuli siihen talon kulmalle soittamaan poliisit, että nyt seisoo Rekolassa auto kadulla, ja ohi ei mahdu ja auton omistaja uhkaa vetää turpaan. Jotenkin hän sai melko pitkän puhelun kuluessa asiansa sönkättyä (puhe nimittäin vähän sammalsi) - mutta kaipa siellä toisessa päässä kuitenkin oli ihan oikea poliisi, lisäkysymyksistä tai niihin annetuista vastauksista ainakin itse tulkitsin asian niin.
Soittonsa jälkeen kaveri ei enää uskaltanut seistä talon kulmalla, vaan juoksi naapurin pihalle, jossa Tommi oli juuri pesemässä autoaan. Siellä hän sitten odotteli puolisen tuntia tai melkein tunnin, että poliisi tulisi, mutta ei tullut. Sitten naapurin Tommi sai autonsa pestyä, käveli sisään ja kaveri jäi taas pihalle yksin. Kello oli siinä vaiheessa jotain puoli kolme iltapäivällä. Ja ilmeisesti huutelija pelkäsi ihan oikeasti, että kohta tulen taas alas katolta. Mutta onneksi tuli sitten liikennevaloihin linja-auto joten hän juoksi äkkiä pysäkille ja lähti linja-autolla pois. Varmaan likemmäs kolme tuntia hän oli ehtinyt katsella, kun kolaan lunta katolta ja auto seisoi kadulla koko sen ajan. Poliisia ei kuulunut vielä ilta seiskaan mennessä, jolloin illan alkaessa hämärtyä poistuin tontilta itse. Ainakaan itse en poliisiautoa koko päivänä nähnyt.
Sitten asiasta ihan toiseen.
Tänään maanantaina alkoi eräässä taloyhtiössä varastotilojen purku, ja sieltä olisi mennyt paljon puutavaraa kaatopaikalle. Se oli juuri sellaista puutavaraa, josta saa hyvin rakennettua rakennustellinkit, joten kävin hakemassa ne itselleni, ja samalla taloyhtiön jätekulut nollattiin tältä osin.
Peräkärryni seisoi hetken kerrostalon oven pielessä, ja timpurit heittivät siihen lautatavaraa siinä järjestyksessä mitä purkaessa tuli. Kasasta tuli semmoinen heittokasa, joka sitten lopulta vedettiin liinoilla kiinni, ja vielä ennen ruokataukoa päätettiin vetäistä kärry tontille, niin saadaan se pois taloyhtiön pihasta. Mutta eipä sitten ehditty montaa sataa metriä ajamaan, kun tienvarressa seisoi poliisi ja poliisiauto, ja jo kaukaa näyttivät pysähtymiskäskyä linja-autopysäkille Rekolantien ja Kustaantien risteyksessä.
Alkutilanne vaikutti vähän huonolta, kun autolle kävellyt poliisi kertoi ihan alkurepliikkinä, että "Meitä vähän kiinnostaisi katsoa tuota sinun lautakasaa". Kysyin että haluatteko katsoa seuraavalla linja-auto pysäkillä, eli parin sadan metrin päässä kuorma on jo perillä ja siellä joudun tontille kääntymisen takia joka tapauksessa pysähtymään ensin linja-autopysäkille. Ja että ei tässä nytkään ole vielä ehditty ajaa kuin ehkä 300 metriä.
Siinä oli kuitenkin hyvä paikka katsoa, joten mentiin sitten katsomaan lautakasaa, ja kysymättäkin kerroin, että tämä nyt on tällainen lyhyt puolisen kilometriä pitkä siirto, ja että en minä nyt tuollaisella kasalla olisi mihinkään moottoritielle lähtenytkään. Sitten olisi tietysti tehty kasa vähän paremmin. Poliisin mielestä ihan samat säännöt pätee lyhyelläkin matkalla, ja kokeili, että kasa oli kyllä hyvin kiinni, kiinnitysliinat olivat niin pinkeinä että ylimpänä oleva laudat oli taipuneet mutkalle.
Sitten tilanne huononi entisestään, kun vetoaisan kohdalla huomattiin, että sähköjohto oli kytkemättä. Sanoin että vähän kiirellä oltiin just lähdössä timpureitten kanssa syömään, mutta myönnän, että tässä kohtaa on nyt sattunut minulle virhe. Poliisi totesi, sattuuhan sitä aina joskus, mutta pistä nyt johto kiinni niin katsotaan toimiiko valot. Valot toimi, olinhan ne liikkeelle lähtiessä itsekin tarkastanut. Niin on aina kärryn kanssa liikkeelle lähtiessäni tapana tehdä.
Seuraava kysymys oli, että katsottaisiin vielä ajokortti ja vetoauton paperit ja myös peräkärryn paperit. Ajokortti ja auton paperit oli, mutta peräkärryn paperit oli toisessa autossa. Joten kerroin poliiseille, että kärryä on yleensä vedetty toisella autolla, mutta tällä kertaa oli tämmöinen lyhyt siirto, enkä huomannut ottaa niitä kärryn papereita sieltä toisesta autosta. Poliisi otti paperit, meni katsomaan niitä omaan autoonsa, soittelivat jonnekin, ja tulivat muutaman minuutin päästä takaisin ja sanoivat että paperit on ihan kunnossa, ja jos kuorma on menossa seuraavaan risteykseen, niin ajellaan sinne, ja että he tulevat omalla autollaan perässä. Niin sitä sitten ajeltiin poliisisaattueessa vielä vähän matkaa, mutta kun aloin peruuttamaan peräkärryä omalle tontille, niin toinen poliiseista vaan morjesti hanttimiehen sivuikkunasta, ja he jatkoivat pysähtymättä matkaansa. Itse olin jo varautunut siihenkin vaihtoehtoon, että kun nyt olin unohtanut sen kärryn sähköjohdon kytkeä, ja kun ei ollut edes kärryn papereitakaan matkassa mukana ja kun se lautakasakaan ei nyt ehkä ihan paras mahdollinen ollut, niin olihan siitä ehkä voinut tulla jokin huomautus tai maksulappu sitten kun oli kuorma saatu tontille. Mutta ei tullut mitään.
Saa nähdä kuinka kauan nyt sitten rakentaminen jatkuu taas ilman että tarvittaisiin taas poliisin apua. Kai se lautakasakin oli nyt jotain harmittanut? Tai sitten oli ihan puhdas sattuma, että näin lyhyellä matkalla poliisi on juuri "oikeaan aikaan oikeassa paikassa" tarkastamassa ohi ajavien autojen lautakasat. Ja kyllä kait se lautakasa oli sitten kuitenkin ihan laillinen? Jos ei olisi ollut, kai se olisi kerrottu, että mikä siinä on vikana? Mutta ei ollut laitaylityksiä. Kiinnitykset ei löystyneet vaikka kasaa tuljutettiin. Muuten kasa oli kyllä ruman näköinen heittokasa, sen myönnän. Ja kovin pitkiä matkoja tai suurilla nopeuksilla ei tuollaisella kasalla tietysti voisi ajaa.
Lisää ohjeita ja kuvia peräkärryn lastauksen liittyen poliisin nettisivuilla, tässä linkissä. Nämä kuljettajat eivät välttämättä selvinneet edes huomautuksella?
Tunnisteet: lautakuorma, poliisisaattue, pysäköinti kadulla
5 kommenttia:
Kyläpoliiseja riittää aina :)
Ehkä puhdas sattuma silti tuo jälkimmäinen.
Itsekin onnistuin jättämään lompakon kauppareissulla kotiin ja kilometrin ajettua heitin kiepin takaisin kotiinpäin. Eikös melkein kotiovella syty punainen valo tausapeilissä.... Ajokortti ja rekisteriote :) Autokaan ei ollut oma mutta onneksi oltiin yhteistyökykyisiä ja selvittiin ilman paperitöitä.
Poliisiasioista liittyen rakentamiseen. Aloitimme juuri louhintatyöt ja yllätys yllätys ensimmäisen paukuttelupäivän jälkeen tuleekin jo vihainen soitto että talosta kaatuu seinät ja laatat irtoilee. Teidän syy! Rikosilmoitus on jo tekeillä! Huutoa jatkui noin viisi minuuttia. Ilmoitin katselmusyrityksen yhteystiedot jotta voitaisiin todeta vaurioita jos sellaisia nyt on meidän töistämme syntynyt. Viimeisenä tuli yhteystietojen aika koska en ollut niitä kuullut kunnolla kenestä oli kyse. Hieman huvitti kun selvisi että kyseinen ongelmatapaus sijaitseekin noin puolenkilometrin päässä työmaalta.
Tilaaja tietysti ensitilassa maksaa tutkimukset ja mikäli pystytään toteamaan ongelmia aiheutuneen menee ne louhijan pussista. Myöskin aiheettomasta ilmoituksest rapsahtaa sanktio. Saattaa tulla kalliit tutkimukset..
Voi hyvänen aika! Mikähän siinä on noitten pollareitten kanssa, että silloin kun niitä kipeästi tarvitsee niin eipä kuulu ei näy, mutta kun unohtaa turvavyön tai lipsahtaa vauhti punaisen puolelle niin jopa on sinivuokot vastassa.
Ja sitten on tosiaan nuo kyläpoliisit asia ihan erikseen, mikähän pätemisen tarve ihmisiin välillä iskee, kun pitää joutavasta meteli nostaa?
No, ei minulla tosiaankaan ole mitään poliisia vastaan, asutaan täällä susirajan poliisittomalla puolella nimittäin... Vähän nauratti kun lueskelin jotain tutkimusta, että täällä E-Pohjanmaalla ottaa poliisin tulo hälypaikalle kauiten aikaa koko Suomessa, ja se aika oli jotain 20 minsaa. Ei pidä paikkaansa, varmasti menee ainakin tuplaten enempi, kyllä ne täällä niin harvassa ovat.
Me asustellaan tässä aika likellä -tänään viimeks ohi ajettiin- ja en kyllä ole ollenkaan yllättynyt tuosta teidän lauantaisesta "keskustelusta" paikallisen spurgun kanssa. Näitä täällä riittää ja aina tuntuvat tietävän asiat kumman hyvin ;)
Hienoa, että poliisien kanssa homma sujui kuitenkin hyvässä hengessä! :)
Näin muuten sen saman miehen vielä uudelleen Rekolan Shellin pihalla, kun kävin eilen aamulla tankkaamassa. Tai itse asiassa hän näki ensin minut, kun oli ilmeisesti istunut sisällä kahvilla, ja sitten kun itse kurvasin pihaan tankkauspaikalle, hän hölkkäsi samalla ulko-ovesta pihalle ja katosi näkyvistä Koivukylän suuntaan. Taisi reppana säikähtää pahastikin. Toivottavasti hän ehti kuitenkin ostaa ja juoda kahvinsa kaikessa rauhassa, ettei tankkaukseni aiheutunut kahvilan puolella Hannulle myyntitappioita, kun yksi asiakkaista näytti hilpaisi paikalta pois aika vikkelään.
Kävi myös mielessä, että mahtaako kyseinen herrasmies asua jossain sellaisessa talossa, joka on meillä isännöinnissä, jolloin saattoi tuli isännöitsijä mieleenpainuvalla tavalla tutuksi lauantaina. Mutta joskus sitä vaan joutuu puhumaan silleen, että vastapuoli varmasti ymmärtää. Ja hiukan samanlaista tapaa olen valitettavasti joutunut käyttämään pariinkin otteeseen myös tien toisella puolella Rekolan ostarilla, jossa (varsinkin siellä takapihalla) oli vielä joitakin vuosia sitten yleisilme ihan niin kuin yleisellä kaatopaikalla. Nyt siellä ei ole yhtään roskaa maassa. Ei ostarilta tulleita, eikä myöskään kyläläisten tuomina. Mutta vielä aikaisemmin sinne saattoi muuallakin asuvat käydä iltaisin kippaamassa roskansa takapihan pusikkoon, ihan autonrenkaista ja öljypurkeista alkaen.
Netistä muuten löytyy Youtubesta sellainen filmi, jossa putsailin graffitteja pois ostarin seiniltä kevään 2008 Toivo-talkoissa. Ja nyt olen saman talon isännöitsijä. Niin se maailma muuttuu :-)
No - meni ehkä kertomus vähän sivuraiteille ja naapuritonttien puolelle, mutta toivotaan ettei nämä omat rakennuspuuhani nyt työllistäisi poliisia tämän enempää.
Heh, no on syytäkin livetä liukkaasti paikalta... jo ihan häpeän vuoksi ;) Me asutaan vielä tovi tässä Koivukylän puolella ja täällä kyllä tuota roskaamista harrastetaan turhankin paljon. Tai meidän taloyhtiössä on omat "poliisit" ja piha siksi siistinä, mutta ei tarvi kuin mennä Kytötien toiselle puolelle ja saa katsoa jalkoihinsa tarkemmin. Pahinta on leikkipuistoista löytyvät ruiskut ja neulat, joita ei vielä ole aamutuimaan ehditty keräämään pois. Pitääpä kurkata Youtube -video :)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu