Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jarrullinen peräkärry isompiin kuljetuksiin

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Jarrullinen peräkärry isompiin kuljetuksiin

Tähän saakka pikkutilbehööriä on ajattu raksalle pakettiautolla ja/tai jarruttomalla kärryllä, jossa kokonaispaino saa olla enintään 750 kg. Jarruttoman kärryn painorajat tulevat täyteen jo yhdestä kuutiosta sahatavaraa (joka on esim. 200 metriä 50x100:sta), joten sahatavaran kuljetukseen tämä menetelmä olisi ollut aika tehoton. Tai aika monta reissua olisi saanut ajella, jos tontille laahaa kaikki ne puut, mitä 2-kerroksisen puutalon rakentamisessa tarvitaan. Näillä näkymin puutavaran menekki on raja-aidat ja terassirakenteet mukaan lukien noin 30-40 kuutiota sahatavaraa yhteensä. Päälle tulevat vielä rakentamisen aikana tarvittavat ulkotellinkit, sisärappuset yms. jotka sitten talon valmistuessa puretaan ja puut poltetaan takassa tai saunan pesässä. Tästä syystä on hyvä, että maalämpöpakettikin asennetaan vasta ensimmäisen asumisvuoden jälkeen. Tosin pääasiallinen syy maalämmön jälkiasennukseen on se, että haluan kokeilla saisiko siihen sitten siinä vaiheessa jo käytettyä kotitalousvähennystä. Pitäisi saada.

Mutta takaisin tähän kärry asiaan...

Pitkän etsiskelyn jälkeen käytetty ja siksi sopivan hintainen jarrullinen kärry löytyi lopulta Tampereelta. Kärry on omavalmisteinen, sen omapaino on 400 kg ja kokonaispaino 1700 kg. Se on mielestäni ihan riittävä lisäpaino vetokoukussa, vaikka joissain käyrryissä kokonaispainoa on 2 tonnia ja ylikin, mutta vetoauton rajakin tulee itselläni nyt tässä 2 tonnissa jo vastaan.

Kärry oli katsastettu tämän viikon perjantaina, ja leimaa riittää 31.12.2014 asti. Kauppahinnaksi sovittiin 1500 euroa ja mukaan tuli kesä- ja talvirenkaat. Yleensä näissä kärryissä on kait kitkarenkaat alla, jolloin niillä saa ajella ympäri vuoden, mutta vaihdellaan nyt sitten renkaita siihen asti kun pintaa niissä riittää, ja sitten pitää miettiä ostaako uutena kitkat vai nastat+kesäkumit. Kärryssä lavan pituus on 4,5 metriä, joten esim. 6-metrinen harjateräs kulkee tällä kärryllä helposti - takana ylitystä saa olla metri, jolloin aisan päälle tulee raudoista puoli metriä.

Aiemman omistajan aikana kärry on palvellut autokorjaamossa ja sillä oli noudettu asiakkaan autoja pajalle korjaamista varten. Joskus tarvitsen kärryä itsekin samaan tarkoitukseen, ja nyt ensimmäisessä omassa ajossa siirtyy meidän vanha Nissan kesämökin pihaan. Uudempi ostettiin omaan pihaan viikko sitten. Nyt kärryä pitää hiukan jalostaa, ja tästä kärrystä saakin aika pienellä jatkojalostuksella helposti monikäyttöisemmän.

Sahatavaran ajamiseen kärry sopii lähes tällaisenaan. Ajorampeille pitää tehdä poikittaispuiksi 4 kpl 2,3 leveitä pattinkipuita, yhdet päihin ja kaksi kurakaarten eteen ja taakse. Sen jälkeen päälle voi pinota sahatavaraa ja lopuksi pressu päälle ja kuormaliinat kiinni. Ei siinä sen ihmeempiä laitoja tms. tarvita. Ja jos taas halutaan siirtää sahatavaran lisäksi välilä myös autoja samalla kärryllä, niin sekin onnistuu helposti, kun ottaa vaan ne neljä poikittaispuuta ajorampeilta pois, jolloin kärry on autokuljetusta varten valmis alle minuutissa.

Kappaletavaran (lähinnä siis polttopuu) kuljettamista varten ajattelin, että kärryn eteen pitäisi hitsata kiinteä laita ja takakulmiin tolpat (saa antaa parempiakin ehdotuksia, jos joku lukija keksii jonkun muun hyvän idean?).

Jolloin nyt jos kuljetetaan välillä myös kappaletavaraa, lattiaksi voi laittaa vaikka 4 tuuman lautoja (niitä tarvitaan aina ja ne voi tarvittaessa vähän naulata niihin 2,3 metrin poikittaispattinkeihin kiinni). Sitten etulaitaan ja takatolppiin pitää kiinnittää muutama lauta, jolloin lopputuloksena on matala puukehikko, jonka sisällä polttopuut pysyvät. Korkeita laitoja ei tarvita, koska suuresta pinta-alasta johtuen tilavuutta tulee äkkiä paljon, ja sen myötä painorajat taas vastassa. Puukehikon päälle kuljetuksen ajaksi pressu ja se liinoilla kiinni, jolloin klapit pysyvät kyydissä. Sahatavaran kuljetusta ajatellen sivulaidatkin voisivat olla myös kiinteitä ja esim. hitsattu, mutta jos sitten haluttaisiin palata aina välillä takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, ja ajaa lavalle auto, niin sitten sivuovia ei saa riittävästi auki ja kuski joutuisi tulemaan ikkunan kautta ulos.

Kun aina on kaikenlaista ajoa ihan muutenkin (ilman rakentamistakin), taidan pitää kärryn vielä rakentamisen jälkeenkin. Onnkeksi tuli aikoinaan ajettua C-kortti ja siihen haettua "pikku-e", niin saan tätä kärryä nyt sitten ihan laillisesti vetää. Vaikka tähän mennessä en muista että poliisi olisi tienpäällä koskaan ajokorttia kysynyt, ja yli 20 vuotta olen jo kerinnyt ajamaan. Puhallusratsiaan olen hiljattain sattunut muutamia kertoja, sitä on viime aikoina selvästi tehostettu. B-kortilla muistaakseni kärryn paino ei saisi ylittää 750 kg ja ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa saisi olla enintään 3500 kg, joten B-kortin kuljettajille jarrullisesta kärrystä ei ehkä olisi kovin paljon lisähyötyä. Sikäli kun muistan nuo painorajat oikein.

Tässä vielä muutamia kuvia:


Kärry nykyisessä varustuksessa autojen kuljetukseen. Lavalle 4 poikkipuuta, niin voi ajaa myös sahatavaraa.


Omavalmistekärryssä ajorampit oli tehty vanhoista lämpöpattereista. Kuulemma ne toimivat oikein hyvin.


Pieni vaijeri kytketään autoon kiinni. Jos kärry irtoaa, vaijeri menee poikki, mutta ennen katkeamista se vetää kärrystä käsijarrun kiinni.

Tunnisteet: , , ,

14 kommenttia:

3. helmikuuta 2013 klo 3.28 , Blogger Eija kirjoitti...

Meillä on toistaiseksi pärjätty normikärryillä, mutta välillä on jouduttu lainaamaan tuollaisia trailereita tai sitten naapurista kärryä, jossa on vaan pidempi aisa.

Vanerit joudutaan kyllä nyt tuottamaan kaverin kuorma-autolla, kokonaispainoa tuli niin paljoa, ettei henkilöauton perässä kulje millään kärryillä. Raskasta tavaraa...

Aika jännä idea tuo pattereiden käyttäminen ajoramppina!

 
3. helmikuuta 2013 klo 6.18 , Blogger Mika kirjoitti...

Parimetriset lämpöpatterit olivat aika näppärät, kokeilin niitä jo tänään. Patteri yläreunaan oli hitsattu U-muotoinen kulmarauta, ja samanlainen oli kärryn takalaidassa. Näin ramppi ei luiskahda alta pois. Toisella puolen lämpöpatteria oli ihan samanlaiset U-raudat, jotka jäykistivät pattereita. Ajopuolen poikittaisesta lämpöpatterikuviosta auton rengas veti hyvin, vaikka pinta oli vähän jäinenkin. Koskaan ennen en ollutkaan ajanut autoa kärryn päälle, mutta hyvin se onnistui.

 
3. helmikuuta 2013 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ostos, varmasti tulee tarpeeseen. Muuten noihin telineiden tekemisiin, suosittelin kyllä vaikka käytettyjen Hakien ostoa, niistä pääsee varmasti hyvin eroon projektin jälkeen ja on tukevat ja turvalliset (meinaan jos on palkattua työvoimaa). Vuokrat on sen verran suolaisia että ainakin ite laskin että ostaminen on paljon kannattavampaa.

 
3. helmikuuta 2013 klo 23.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pari pointtia. Jarrullisessa kärrussä pitää olla samankaltainen rengastus kuin veto-autossa. Onko kärry tarkoitettu kappaletavaran kuljettamiseen? Venetrailerilla esim tavaran kuljettaminen on kiellettyä! Samoin autotrailerilla!

 
4. helmikuuta 2013 klo 4.12 , Blogger Mika kirjoitti...

Pitää tosiaan katsoa tätä telineasiaa vielä tarkemmin sitten kun niitä tarvitaan. Osto tai vuokratelineissä on tosiaan se hyvä puoli, että niitä voi useimmiten myös siirtää. Itse tehdyistä tulee helposti niin raskaat, että ne ovat sitten siinä kohtaa mihin ne on tehty. Telineitä kuitenkin tarvitaan sekä sisällä että ulkona (sisällä on korkea olohuoneen katto noin 5 metrin korkeudessa), eli pitää sitten katsoa minkälaiset telineet missäkin tilanteessa on parhaat.

 
4. helmikuuta 2013 klo 4.52 , Blogger Mika kirjoitti...

Kiitos vinkeistä, onneksi en ehtinyt ostamaan niitä kitkarenkaita, kun ei niitä vetoautossakaan ole.

"Kokonaismassaltaan yli 0,75 tonnin ja enintään 3,5 tonnin perävaunussa (O2-luokka) on käytettävä nastarenkaita, jos vetoautossa on sellaiset."

Mitä sitten saa esim. venetrailerilla kuljettaa, niin ainakaan hevosta sinne ei saa laittaa... (tässä keskustelussa tultiin sellaiseen johtopäätökseen):

http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=66115

En sitten tiedä muuttuuko tilanne yhtään, jos venetrailerissa olisi myös vene ja veneen sisällä hevonen niin ettei se pääse sieltä putoamaan? :-)

Myös asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä antaa hyvät ohjeistukset siitä miten kuorma on kiinnitettävä, varmistettava ja sidottava, esim. puutavaran kuljetukseen löytyy seuraavat ohjeet ko. asetuksesta:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921257

"3. Kuljetettaessa puu- tai muuta vastaavaa pitkää tavaraa se on sidottava ajoneuvon alustaan tai kuormakoriin vähintään yhdellä sidoksella. Jos kuljetettavan tavaran nimellispituus on suurempi kuin kolme metriä, on käytettävä vähintään kahta sidosta. Jos kuljetettava esine tai tavaranippu on tuettu sivutolppia vasten, sen tulee nojata vähintään kahteen saman sivun pystytolppaan."

Polttopuun kuljetukseen voisi sopia seuraava:

1. Kuorma ei saa kuormakorissa siirtyä siten, että se voi haitata ajoneuvon liikenneturvallista käyttöä. Kuorma ei saa oleellisesti liikkua kuormakoriin nähden, kun kuormaan vaikuttaa eteenpäin voima, joka vastaa kiihtyvyyttä 10 m/s2, tai sivulle tai taaksepäin voima, joka vastaa kiihtyvyyttä 5 m/s2.

2. Kuorman varmistamiseksi tulee käyttää kuorman tuentaa, sitomista, lukitsemista tai peittämistä. Kuorman varmistuksen lujuutta määritettäessä saa kitkan tarjoaman pidätyskyvyn ottaa huomioon.

3. Kuorma on suojattava kuormapeitteellä, jos on vaara, että kuorma pölyää tai varisee tielle ajoviiman vaikutuksesta.

Näillä reunaehdoilla, jos auto-trailerin päälle sahatavara on kiinnitetty kunnolla ja jos polttopuita varten on rakennettu kunnon kuormakehikko, niin kai niitä saa kuljettaa, jos ei kyseisen peräkärryn papereista löydy jotain rajoitusta kuorman suhteen?

Seuraavassa vielä poliisin sivuilta kuvia tilanteista, joista on varmaankin tullut sanomista tien päällä:

http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.nsf/pages/B1C1059F4A9CC57DC22574480038FCCA?opendocument

 
4. helmikuuta 2013 klo 5.10 , Blogger Mika kirjoitti...

"En sitten tiedä muuttuuko tilanne yhtään, jos venetrailerissa olisi myös vene ja veneen sisällä hevonen niin ettei se pääse sieltä putoamaan? :-)"

Yllä olevaan huuleen heittooni sainkin jo vastauksen, että hevoskuljetuksille on aika tarkat määräykset. Elävää hevosta ei saa veneessä kuljettaa, mutta jos hevosta kuljetetaan kuolleena, sitten se muuttuukin kappaletavaraksi. Jos kuollut hevonen on veneen sisällä kiinnitettynä niin, ettei se sieltä putoa, niin saa sen niinkin viedä. Kunhan vaan kärryn painorajat tms. ylity, niin ongelmia ei pitäisi tien päällä tulla.

:-)

 
4. helmikuuta 2013 klo 6.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja sellainenkin mielenkiintoinen kohta löytyy että tuota kyseistä kärryähän ei saa edes tyhjänä vetää kuin Be kortilla vaikka painoraja 750kg ei ylittyisikään.

 
4. helmikuuta 2013 klo 8.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä on nyt sisällä käytetty samoja Hakeja, laitettiin vain 600kg kantavuuden pyörät (Hakin omat on törkyhintaiset) ja koska mulla on osia paljon ja erilaisia niin saadaan myös pienempiä ja matalampia telineitä (että mahtuu oviaukosta rullaamaan). Pitää vielä rappaus tehdä (=teettää) kesällä niiltä (kun harvoin rappauksessa telineet sisältyy hintaan), muuten ois voinut yrittää kaupitella sinulle niitä. :D
Tosiaan jos telineet tekee puusta niin siinä on kova homma ja aikaa ja puutavaraa menee (jos meinaa ettäniille uskaltaa muunkin kuin ittensä päästää), ja tosiaan siirtely aika vaikeaa.

 
4. helmikuuta 2013 klo 10.30 , Blogger Mika kirjoitti...

Itse olisin kuvitellut, että pelkällä B-kortillakin saa vetää mitä tahansa kärryä, jos kärry painaa enintään 750 kg, ja jos vetoauto on max. 3500 kg, jolloin kokonaisyhdistelmä saa B-kortin haltijalla painaa max. 3500+750=4250kg. Eikö vain? Eli mikä sitten vaatii "pikku een", jos kärryn paino jää alle 750 kg? Tähän "tietokilpailukysymykseen" en ainakaan itse vastausta keksi. Tai päin vastoin väittäisin, että saahan B-kortillakin vetää mitä tahansa joka painaa enintään 750 kg (ellei sitten jossein kevyemmän puoleisessa vetoautossa ole auton omien papereiden perusteella kärryn painoa rajattu esim. 500 kg:n tienoille).

???

 
7. helmikuuta 2013 klo 1.12 , Blogger Sami kirjoitti...

"BE-luokan ajokortti tarvitaan, jos perävaunun kokonaismassa ylittää vetoauton omamassan, tai perävaunun kokonaismassa on yli 750 kg ja yhdistelmän kokonaismassa yli 3500 kg. Ajokorttiluokat määritellään rekisteriotteessa mainittujen massa-arvojen perusteella."

Lähde poliisi.fi Usein kysyttyjä asioita.

 
14. helmikuuta 2013 klo 5.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

muistaakseni talosi oli asunto-osakeyhtiö? Millainen yhtiöjärjestys on / kenen kunnossapitovastuulla tekniset laitteet, jos kerta meinaat saada kotitalousvähennyksen maalämpöön?

 
15. helmikuuta 2013 klo 2.07 , Blogger Mika kirjoitti...

Anonyymille:
En muistaakseni ole yhtiöjärjestystä ihan kokonaisuudessaan, tänne laittanut, vaikka voisihan se vaikka talon tiedoissa olla. Julkinen asiakirja se kuitenkin on, ja kuka tahansa voi sen käydä kaupparekisterin yleisöpäätteeltä lukemassa, tai voi myös tilata kopion kotiinsa.

Ja As Oy -muotoisesti asuvan pitää todellakin olla tarkkana kotitalousvähennyksen kanssa. Yhtiön vastuulle kuuluvista remonteista, tai remonteista joissa raha kiertää yhtiön kassan kautta, niistä ei osakas kotitalousvähennyksiä saa. Parhaiten kotitalousvähennys palvelee ihan "normaalia" okt-asujaa, joka omistaa itse talonsa sokkelista savupiippuun. As Oy:ssä yhtiö omistaa rakennuksen.

Meillä on As Oy -laista poiketen yhtiöjärjestyksen 6§ laitettu kuulumaan näin:

"6 § Siitä poiketen, mitä asunto-osakeyhtiölaissa säädetään yhtiön ja osakkaan välisestä korjaus- ja kunnossapitovastuusta, kuuluu osakkeenomistajan vastata kaikista niistä korjaus- ja kunnossapitotöistä ja kustannuksista, jotka voidaan kohdistaa siihen rakennukseen, jossa hänen hallitsemansa huoneisto sijaitsee. Sama vastuu koskee osakkeenomistajan hallitsemia muita tiloja."

Eli meidän talossa yhtiölle ei jää oikeastaan paljon muuta kuin kiinteistöverot, jätemaksut, vesimaksut, lämmityskulut ja kiinteistövakuutus. Mutta kaikki korjaaminen, perusparannus ja remontointi kuuluu osakkaan vastuulle. Myöskin lämmitysjärjestelmän päivitys. Eli omasta mielesäni näihin voisi saada kotitalousvähennystä. Katsotaan miten käy.

 
18. helmikuuta 2013 klo 8.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuota kärryä saa kyllä vetää B-kortilla täydessä kuormassa kunhan vetoauton paino sijoittuu 1700 ja 1800 kilon välille. Siinä ei C:tä tai pikku-e:tä tarvita. Yli 750-kiloista kärryä ei kuitenkaan saa vetää kuorma-autolla pelkällä C-kortilla!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu